Sisartaan ”perheen kunnian” takia pahoinpidellyt mies karkotetaan Suomesta -uutisoi Helsingin Sanomat 14.7.2017. Maastakarkoituspäätös tehtiin, kun mies oli tuomittu siskonsa pahoinpitelystä Helsingin hovioikeudessa kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Miestä syytettiin myös siskonsa kunniamurhan valmistelusta, mutta hovioikeus päätyi ratkaisussaan siihen, ettei tuomiota tukemaan ollut riittävästi konkreettista näyttöä.
Tämän jälkeen on mm. Helsingin Sanomissa julkaistu kunniaväkivallasta Suomessa useampia artikkeleita. Lähes kaikissa niissä haastateltu on maahanmuuttajataustainen nainen tai viranomais- tai järjestötahoa edustava henkilö. Kaikkia artikkeleita yhdistää samankaltainen näkemys, ettei kunniaväkivaltaa tai lähisuhdeväkivaltaa voi hyväksyä missään muodossa.
Haastatellut maahanmuuttajataustaiset naiset ovat todenneet, että Suomessa tulee elää Suomen lain mukaisesti ja kaikenlainen väkivalta, myös henkinen ja vapautta rajoittava, tulisi olla myös heidän yhteisössään kiellettyä. Moni kannattaa asiassa nolla toleranssia, eikä suo kunniaväkivaltaa harjoittaville henkilöille ymmärrystä tai armoa. esiin tulleiden naisten ehdottomasta suhtautumisesta esimerkkinä Irakin naisten yhdistyksen varapuheenjohtaja ja Suomen pakolaisavun vertaisohjaaja Ala Saeedin esittämä kanta: ”Kovat tuomiot kunniaväkivallasta antavat oikean viestin sitä kannattaville miehille ja naisille.” (HS 14.7.2017)
Kunniaväkivalta vaikuttaa olevan haastava ja usein piiloteltu ilmiö monelle viranomaiselle, jonka tehtävänä on tunnistaa ja suojella kunniaväkivallan uhreja. Ujuni Ahmedin kysyikin puheenvuorossaan (Uusi Suomi 16.3.2017): ” Ollaanko Suomessa lainkaan ajan tasalla kunniaväkivallan suhteen, jos ensimmäinen tuomio kunniamurhan suunnittelusta tuli vasta nyt? ”
Kunnian käsitys on erilainen Suomessa, kuin esim. Irakissa, etenkin kun on kyse seksuaalimoraalista. Miehiin ja naisiin ei päde samat säännöt ja näin ollen juuri tyttöjen ja naisten kunnian ajatellaan tarvitsevan erityistä suojelua. Kunniaväkivaltaa harjoittaa useimmiten miehet, mutta myös naiset voivat ylläpitää kontrollia, joka mahdollistaa ja ylläpitää kunniaväkivallan toteutumista.
Kunniaväkivalta ja lähisuhdeväkivalta eivät ole toisistaan erillisiä ilmiöitä, eikä niiden erottelu ole aina mahdollista tai edes hyödyllistä. Tehokas puuttuminen ilmiöön vaatii kuitenkin sen tunnistamista ja näin ollen kunniaväkivallan erityispiirteiden ymmärtämistä.
Kunniaväkivallan tunnistaminen puutteellisia
THL määrittelee kunniaväkivaltaa seuraavasti: ”Kunniaan liittyvä väkivalta viittaa henkilön psyykkiseen painostukseen tai väkivaltaan tilanteessa, jossa kyseistä henkilöä epäillään yhteisöllisten siveysperiaatteiden loukkaamisesta. Kunniaan liittyvä väkivalta liittyy ajattelutapaan, jonka mukaan kunnia on koko perheen tai suvun yhteinen asia.” Ihmisoikeusliitto nostaa edellistä määritelmää täydentämään avioliittoon pakottamisen, jota Suomessa ei ole kriminalisoitu.
THL määrittelee lähisuhdeväkivaltaa näin: ”Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani, perheenjäsen tai muu läheinen ihminen. Se voi ilmetä esimerkiksi fyysisenä, henkisenä, seksuaalisena, taloudellisena tai kulttuurisena väkivaltana sekä laiminlyöntinä ja kaltoinkohteluna.”
Ihmissoikeusliiton julkaisema selvitys (2016) toteaa, että suomalaisilla viranomaisilla ja ammattilaisilla on usein puutteelliset tiedot kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen erityispiirteistä. Tämä johtaa siihen, että myös tavanomainen lähisuhdeväkivalta mielletään kunniaväkivaltana vain sen vuoksi, että osapuolet ovat lähtöisin kantaväestöstä eriävästä etnisestä taustasta. Edellä mainittu voi taas johtua siitä, että kunniaväkivallan ja muun lähisuhdeväkivallan ero on häilyvä ja ettei suvun ja yhteisön merkitystä ja roolia ymmärretä riittävästi kunniaan liittyvässä väkivallassa.
Selvityksessä nostettiin esiin myös epäilys siitä, että viranomaiset niputtavat toisinaan kaikki tietyiltä maantieteellisiltä alueilta kotoisin olevien tai tiettyihin etnisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten harjoittaman ja kokeman lähisuhdeväkivallan kunniaan liittyväksi väkivallaksi.
Ilmiön ymmärtämistä tai uhrien auttamista ei edistä, jos asiaa kohtaavat ammattilaiset ylläpitävät tällaista etniseen taustaan liittyvää ja ”me ja muut”-ajattelua vahvistavaa tulkintaa. Tällaista asioiden ja ilmiöiden yksinkertaistamista voidaan välttää mahdollistamalla ammattilaisille riittävästi tietoa kunniaan liittyvästä väkivallasta ja sen erityispiirteistä.
Kuinka kunniaväkivaltaa tulisi ennaltaehkäistä?
THL ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat koonneet ohjeita viranomaisille, jotta viranomainen osaisi tunnistaa, toimia ja puuttua kunniaväkivaltaan sitä kohdatessaan. Sivuilta löytyy myös ohjeita kunniavaltaa ennaltaehkäisevään toimintaan. Espoon kaupungin perheasioiden päällikkö Marjatta Karhuvaaran mukaan osaamista kunniaväkivallan tunnistamisessa tulee parantaa. Hän myös tuo esille, kuinka tärkeää ja aikaa vaativaa on luoda uhrin ja luottamuksellinen yhteistyösuhde, koska kunniaväkivaltaan liittyvissä tapauksissa salailu on hyvin yleistä.
Onnistuminen kunniaväkivallan tunnistamisessa vaatii myös viranomaiselta rohkeutta ottaa puheeksi asioita, joista todennäköisesti ei haluta puhua. Etenkin lastensuojelussa työskentelevän viranomaisen täytyy uskaltaa kysyä toistuvasti ja uudelleen asioita, joiden vastaanottaminen ja hyväksyminen voi olla vaikeaa ja haastavaa.
Kunniaväkivallan tunnistamiseen liittyvän osaamisen hidas kehitys ei sinänsä ole yllättävää, koska valtiovaltakaan ei aina ole suhtautunut kunniaväkivaltaan riittävällä vakavuudella. Vuonna 2011 maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) oli huolestunut siitä, ettei sisäisestä turvallisuudesta vastaavia ministereitä kiinnosta kouluttaa viranomaisia tunnistamaan ilmiötä. Tämä ajattelutapa toivottavasti on jo nyt menneisyyttä: sisäministeri Paula Risikko totesi Helsingin Sanomille 13.8.2017: ” Rikos on aina rikos. Nyt meillä on oikeuskäytäntöä, joka antaa tähän liittyville yhteisöille signaalin, ettei kunniaan liittyvää väkivaltaa hyväksytä Suomessa.”
Toimikunta laatimassa kansallista toimeenpanosuunnitelmaa ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
Vuonna 2017 on aloittanut toimintansa sosiaali- ja terveysministeriön alainen toimikunta, jonka työ keskittyy torjumaan ja ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Toimikunnan perustamisen taustalla on Euroopan neuvoston yleissopimus, johon myös Suomi sitoutui 01.08.2015 ja joka tunnetaan myös Istanbulin sopimuksena.
Toimikunnassa on edustus eri ministeriöistä sekä Terveyden- ja hyvinvointivaltion laitoksesta ja se laatii tämän vuoden aikana kansallisen toimeenpanosuunnitelman, joka pohjaa Istanbulin sopimukseen. Toimikunnan tavoite on sovittaa yhteen erilaisia naisiin kohdistuvia väkivallan ja perheväkivallan torjumisessa käytettäviä toimenpiteitä. Toimikunta tekee tiivistä yhteistyötä järjestöjen kanssa, joiden vastuulla kunniaan liittyvän väkivallan vastainen työ on käytännössä viimevuodet ollut. Viranomaisten osaaminen on ollut ja on pirstaloitunutta ja vaihtelevaa.
Toimikunnan aloittama työ luo toivoa siihen, että viranomaiset saisivat yhdenmukaisen ohjeistuksen ja tuen työlleen niissä tapauksissa, joissa he kohtaavat kunniaväkivaltaa. Tiedon ja ohjeistuksen tulisi olla helposti saatavilla ja saavutettavissa ja viranomaisen käytettävissä tulisi olla asiantuntija, jonka puoleen voi kääntyä akuuteissa asiakastilanteissa. Yksityisille henkilöille tulee olla tarjolla koulutusta, ihmisoikeus- ja seksuaalikasvatusta sekä opetusta seksuaalioikeuksista riippumatta siitä, minkä prosessin kautta on päätynyt Suomeen asumaan.
Suomalaisessa yhteiskunnassa väkivaltailmiöt ovat tuttuja. Viranomaiset ovat tunnistaneet ja puuttuneet perheissä tapahtuvaan väkivaltaan jo vuosikymmenten ajan. Uskon, että on mahdollista lisätä viranomaisten osaamista tunnistaa myös kunniaväkivaltaa koulutusta lisäämällä. Kiinteä yhteistyö eri viranomaistahojen kanssa, osaamisen ja kokemusten jakaminen ja kouluttautuminen ovat osaamisen lisäämisen keskiössä. Tavoitteena kaikelle väkivallan vastaiselle työlle täytyy olla yhteiskunta, jossa suhtaudutaan kaikenlaiseen väkivaltaan ja sen ilmenemisen muotoihin nollatoleranssilla ja että kaikki, jotka ovat joutuneet väkivallan uhriksi saavat asianmukaista suojelua ja apua.
Laura Leino, sosionomi (ylempi AMK-opiskelija)
Lähteet
Helsingin Sanomat 14.7.2017. Siskoaan ”perheen kunnian” takia pahoinpidellyt mies karkotetaan Irakiin – korkein hallinto-oikeus otti tiukan kannan kunniaväkivaltaan. Kotimaa. Digitaalinen julkaisu. Susanna Reinboth http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005290695.html
Helsingin Sanomat 14.7.2017. Kova tuomio kunniaväkivallasta antaa oikean signaalin, sanoo Irakin naisten yhdistyksen Ala Saeed – ”Saa tajuamaan, mitä laki Suomessa sanoo” Kotimaa. Digitaalinen-julkaisu http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005291741.html
Uusi Suomi Puheenvuoro Ujuni Ahmed 16.3.2017. http://ujuni87.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233566-kunniavakivaltaa-ei-saa-katsoa-sormien-lapi
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Lapset, nuoret, perheet. Työn tueksi. Lähisuhdeväkivallan ja perheväkivallan ehkäisytyö. https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkaisytyo/lahisuhde/kunniavakivalta viitattu 13.8.2017
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Sukupuolten tasa-arvo. Hyvinvointi. Sukupuolistunut-vakivalta/ https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/sukupuolistunut-vakivalta/sukupuolistuneen-vakivallan-muotoja/lahisuhdevakivalta viitattu 13.8.2017
Saana Hansen, Anni Sams, Maija Jäppinen ja Johanna Latvala (2016): Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa, Ihmisoikeusliitto Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa
Helsingin Sanomat 12.8. 2017. Luottamus on tärkeää väkivallan ehkäisyssä. Uutiset A7 Noona Bäckgren
Helsingin Sanomat 13.8. 2017. Risikko: ”Väkivaltaa ei perustella millään” Kaupunki A21 Katja Kuokkanen
Ei kommentteja